Taivalkunnan Kylät ry
KEVÄTKOKOUS
Aika: 27.4.2016 klo 18.30
Paikka: Taivalkunnan koulu

 
1. Kokouksen avaus
Yhdistyksen puheenjohtaja Olli Sorva avasi kokouksen kello 18.40
ja toivotti kokousväen tervetulleeksi. Osallistujia oli 20 henkeä.

 
2. Kokouksen järjestäytyminen
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Olli Sorva, sihteeriksi Maritta
Pahlman ja pöytäkirjantarkastajiksi Eeva-Liisa Hynninen ja Veijo
Hynninen. Ääntenlaskijat päätettiin valita, jos kokouksen kulku edellyttää.

 
3. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Todettiin, että kokous on kutsuttu koolle yhdistyksen sääntöjen mukaisesti ja
se on siten laillinen ja päätösvaltainen.

 
4. Esityslistan hyväksyminen
Esityslista hyväksyttiin kokouksen työjärjestykseksi.

 
5. Toimintakertomuksen 2015 käsittely
Olli Sorva esitteli hallituksen toimintakertomuksen. Kokous totesi sen
sangen seikkaperäiseksi ja kiitti hallitusta aktiivisesta ja monipuolisesta
toiminnasta.

 
6. Tilinpäätöksen vahvistaminen
Yhdistyksen rahastonhoitaja Anja Mattila esitteli tilinpäätöksen ja
toiminnantarkastajan lausunnon. Todettiin, että yhdistyksen asioita on
hoidettu hyvin ja sen taloudellinen asema on vakaa. Päätettiin vahvistaa
tilinpäätös.

 
7. Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille
Päätettiin yksimielisesti myöntää tili- ja vastuuvapaus tilivelvollisille.

 
8. Muut esille tulevat asiat
Olli Sorva ilmoitti koko kylän yhteisten Kevätkarkeloiden ajaksi 26.5.2016.
Kokous antoi hallitukselle kiittävää palautetta myös edeltäneestä, kevyen
liikenteen väylää koskeneesta infotilaisuudesta kahvitarjoiluineen.

 
9. Kokouksen päättäminen
Olli Sorva päätti kokouksen kello 19.05 kiittäen läsnäolijoita osallistumisesta
ja kokouksen sujuvasta kulusta.

 
Olli Sorva, puheenjohtaja

 

Maritta Pahlman, sihteeri

 
Eeva-Liisa Hynninen,  pöytäkirjantarkastaja

 

Veijo Hynninen, pöytäkirjanntarkastaja