Tänään on kulttuurin päivä (Kalevalan päivä). Kyläkulttuuria on Suomessa vahvasti ja sen hyviä puolia kannattaa vaalia ja soveltaa tähän päivään.

Kuntailta oli 23.2.2017 valtuustosalissa. Teemana oli yhteisöllisyys ja arjen turvallisuus muuttuvassa yhteiskunnassa. Olin siellä ilmeisesti ainoana Taivalkuntalaisena mukana kuuntelemassa ja keskustelemassa tästä ajankohtaisesta asiasta. Kylämme sivuilla uutisissa on tilaisuudesta muutama eri osapuolten sitaatti. Käykääpä katsomassa.

Kyläyhdistyksen järjestämä kyläilta on ke 15.3.2017 Taivalkunnan koululla klo 18.30. Tämä ilta on nostalginen Nokia 80-teemainen. Esillä on valokuvia kylästämme kuvatarinoiden kera ennen ja jälkeen tuon kotikaupunkimme syntymän. Jos sinulla on vanhoja valokuvia, niin voi toimittaa niitä etukäteen minulle tai yhdistyksemme sihteerille Minna Mäkiselle. Jos tiedät kuvan tarinan, niin liitä se mukaan. Laita myös yhteystietosi, jotta osaamme palauttaa kuvat sinulle takaisin. Halutessasi voit ottaa valokuvasi myös mukaasi kyläiltaan, niin heijastamme ne valkokankaalle.

Kyläillan vieras on yhteistyökaverimme Kyläaktivaattori Anna Kulmakorpi, joka tuo iltaamme Kantri ry:n terveiset ja pitää pienen alustuksen kylähistoriasta ja sen merkityksestä kylälle sekä miten sitä kannattaa hyödyntää.

Kyläyhdistyksen kevätkokous pidetään ke 26.4.2017 klo 18.30 koululla. Hallituksen esitys viime vuoden toimintakertomukseksi on nähtävillä kotisivuillamme. Pirkanmaan jätehuollon terveiset tuo Päivi Koro. Hän kertoo miten mahdollisesti voisimme tehostaa kierrätystä ja jätteiden lajittelua ja mitä tehdä biojätteelle. Luvassa on myös kahvit.

Olin eilen puhelinkeskustelussa Heikki Kuulojan/verkko-operaattori Elisa Oyj:n kanssa. Hän kertoi, että valokuitu on tarkoitus tuoda lähemmäksi ja talohaarat tehdä kuparina. Aikataulusta ei vielä tiedä, mutta erikseen ei operaattori kaivuulupia hae sinne, missä sähköyhtiö kaivaa, vaan niiltä osin työ tehdään samanaikaisesti. Tietoliikenneverkon nopeus kylällämme siis paranee ja kun aikataulu selviää, niin Elisa alkaa markkinoida asiaa. Näin ainakin Heikki Kuuloja puhelimessa kertoi.

Kyläyhdistyksen ei ole mielekästä tietoliikenneasian eteen tässä vaiheessa enempää tehdä, mutta tarvittaessa palaamme asiaan. Eli (esim. Elisan) myymälöistä voitte sitten itse kysellä, koska yhteys paranee, mutta vielä ei heillä sitä tietoa ole. Olkaamme toiveikkaita.

Kyläyhdistyksen ohjenuorina ovat yhdistyksen säännöt, kyläsuunnitelma, kylän turvallisuussuunnitelma sekä syyskokouksen hyväksymä toimintasuunnitelma. Nuo kaikki löytyvät kotisivuiltamme ja ovat siis hallituksenkin toiminnan perusta.

Taivalkunnan kylät ry pj. Olli Sorva, olli.sorva(at)nokiansahkotalo.fi p.050 5603 808 www.nokiankylat.fi/taivalkunta, www.facebook.com/taivalkunta/.